Mitä hän tässä tapahtuu? miettii Hippi.

Leikittäisiinkö?

Tehdään se!

Ja menoksi.

Hyppäätkö sinä näin korkealle?

Huilataan hetki.

Se oli kivaa, mennään taas.

Jes, menoksi sitten.

Ei tämä taida olla vaarallinen. Sehän on Vikku. Sinä haiset isolta maailmalta.

Tahdon ulos täältä suurempiin ympyröihin, sinne mistä sinä tulit.

Onko tämä kanin mentävä aukko?

Mitä sinä oikein puuhaat?

-Kun sinulla alkaa tuo piiri laajeta kohti suurempaa julkisuutta, aiotko jakaa nimikirjoituksia?

-Kyllä, tuokaa esineitänne, niin hieraisen niihin hajuni. Sillä tavalla puput jättävät nimikirjoituksensa. Eikä tarvitse olla taitava käsialatuntijakaan, kun osaa lukea siitä paljon asioita. Tarvitsee olla pupu. Luulen, että myös koirat osaavat lukea yhtä sun toista jättämistäni viesteistä.

-Mikä on sinun suhteesi Kreikan niskurointiin?

-Julkisuuden henkilö ei näimmä voi välttyä mielipiteittensä esiin tuomiselta, oli sitten missi tai muu julkkis. Niskurointi on luonnollista, kreikkalaiset eivät ole poikkeus.

-Mikä on hienointa mitä olet päässyt tekemään tämän julkisuutesi johdosta?

-Luulen että se on nämä isommat lelut ja isommat porkkanat.

-Tuleeko sinusta vielä teeveestä tuttu?

-Toivottavasti ei. Sieltä ei tule kuin sontaa. Kun joku eläin on teeveessä, ihminen alistaa sitä ja sanoo tätä kouluttamiseksi. Tai niitä puetetaan. Katso nyt Vikkuakin pentuna. Koira punaisessa puvussa! Koira-arvoa alentavaa.

-Rakastat kameraa. Mitä osaa siinä?

-Sitä että mamma on mahallaan minun tasallani. Lopputuloksista viis. Olen mammalle leijonakuningas.

-Kuvaile mitä näet itsesi tekemässä muutaman vuoden kuluttua?

-Luulen että syön entistä isompia porkkanoita. Vouhkaavathan ne telkkarissa kasvusta. Kaiken aikaa kaiken pitäisi kasvaa ja kasvaa. Näen tästä aitiopaikaltani niin hyvin perheen kaksi telkkaria, jotka suoltavat ohjelmaa monesta tuutista.

Hippi-leijona on jälleen päässyt valtakunnan tähdeksi.

-Löysin taas itseni Koirafanitus-lehdestä. Vähäkö mä olin rehevää kun tuhatpäinen yleisö hurrasi minulle. Tai ainakin katsoi minua. Mamma aina räpsii kuvia, niin että häikäisee. 50 kuvasta pari kelpuutetaan. Aivan kuin en kelpaisi juuri siinä asennossa missä kulloinkin olen.

Juttu oli numerossa 4. www.koirafanitus.net  Lehdessä oli hauskoja juttuja agilityeläimistä. Saunalahden laamatkin siellä menivät esteitä.

-Olen leijonakuningas. En syntynyt palatsissa, vaan tallissa. Niin kuin kertomuksessa ekasta joulusta.

Sitä ollaan ihan pihalla keskipäivät. Kivoin paikka on metalliputki, siitä mennään sinnepäin  ja tännepäin.

Siitä tullaan tonne, eikun tännepä.

Vikku rientää tarhalle katsomaan kaveriaan heti kun pihalle mennään.

Siitä ei ole aikaa kuin puolitoista kuukautta kun paikassa näytti tältä.

Tältä tarhalla näytti kun mamma sen koristeli.

21 vuotta sitten tätä osaa tarhasta asutti toisenlaiset eläimet. Silloin lauta-aidan tilalla oli verkko. Kattokin oli tehty verkosta.

Hipin kesäruokintakausi alkoi. Se siirtyi päiviksi ulos entiselle koiratarhalle. Pienensin mahdottoman suurta tarhaa kolmasosaan, ettei pupu tunne torikammoa. Ei se kauaa kuljetuslaatikossa istuksinu kun jo teki mieli katselemaan ihmemaisemia.

Tarhalla on kuljetusloodan lisäksi suojapaikkana kuorma-auton sisälokasuoja. Varmaan pian karsinaan kertyy lisää roipetta kunhan katselen ympärilleni.

Tälläsin tarhan etuosan koiraverkkoon kananverkkoa, vaikka tuskin Hippi verkosta yrittää läpi, sillä tuvassakin se on jättänyt sen rauhaan täysin.

Pihatarhalla on mukavasti iso varjoinen alue koko päivän ajan, koska kahdelta reunalta lauta-aita on suojana. Ihan aamutunneilla vain aurinko paistaa koko naamallaan. Tupaan puppeli kannettiin neljän tunnin ulkoilun jälkeen.

Ihminen haluaa oppia puhumaan viidellä kielellä ennen kuin on oppinut kuuntelemaan yhdelläkään. Millaista valmennusta olet saanut pystyäksesi kuuntelemaan edes toista ihmistä saatikka sitten eläintä.

Koko joukko tietää että tielle ei voi mennä. Se on opetettu eleillä. Koska koira ymmärtää eleitä paremmin kuin sanoja, eleitä on viisaampi käyttää aina kun voi.

Puhuvatkohan koirat kyläkohtaista tai maakohtaista murretta? Onko eri rotutyypeillä omat murteensa?

Rikollispiireillä, koululaisilla ja taloudessa on omat sanavarastonsa. Myös naisten kieli on erilaista kuin miesten. Koiraroduilla on omat ammattisanastonsa. Suomenajokoiralla on rikas jäniksen jälkisanasto, jonka vivahteista mopsi ei voi tietää mitään. Bordercollie käyttää paimennussanastoa ja englanninvinttikoiralla tietää kymmeniä vauhtia kuvaavia asioita.

Mikä rotu puhuu koirankielisintä kieltä? Ottavatko ne muiden eläinten kielestä lainoja? Onko koirilla sivistyssanoja?

Koiraihmiset voisivat laatia kieliasetuksen, että koirankieli hyväksyttäisiin viralliseksi kieleksi. Aivan kuten vuonna 1863 tuli kieliasetus, jolloin suomen kieli hyväksyttiin virkakieleksi. Tämä on mahdottomuus, sillä koira käyttää niin nopeita eleitä. Ihmisen on vaikea huomata niitä varsinkin jos koira on neljän tikun varassa seisova heinäkasa, josta ei näy muuta kuin karvat.

Koira huomaa paljon pienemmät eleet kuin mitä ihminen. Kun katsoo kahden eläimen kommunikointia, siinä on kysymys niin pienistä ja nopeista eleistä että ne ovat ihmissilmälle lähes näkymättömiä. Tähän pienten eleiden huomaamiseen perustuu se että perheen koira tietää omistajansa aikomukset jo melkein ennemmin kuin hän itse. Koiralle ei todellakaan tarvitse huutaa eleillä. Se huomaa niin äänen kuin eleetkin sata kertaa paremmin kuin ihminen.

Koiran yhtä elettä ei voi tulkita erillään muista. Joskus sama juttu on suomenkielessäkin.

Leikkieleet sen kertoo: tässä leikitään eikä tapella. Vaikka tässä postauksessa melkein kaikki kuvat on leikkimisestä, koirat kertoo eleillä muulloinkin, lähes kaiken aikaa.

Kumpi on viisaampi koira vai ihminen? Koira. Siitä päätellen että koirani ymmärtää mitä puhun sille eleillä, mutta minä en useinkaan ymmärrä mitä se sanoo minulle. Suomenkielenkin sanat tuottavat usein ymmärtämisongelmia. Mitä tarkoittaa vegaani? Se ei ole Las Vegasin pelihullu vaan henkilö, joka ei halua olla eläinten hautausmaa vaan syö kasveja.

Mahtaako koirilla tulla eteen tilannetta, että niiden sanasto ei pysty ilmaisemaan joitakin kokemuksia ja tunnetiloja. Itselläni tulee usein vastaan, että en löydä suomen kielestä sanaa, jolla jakaisin asian muiden kanssa.

Kuin kissa ja koira.

Ihmisen ääni ja eleet voivat sanoa aivan toista kuin hänen sanansa. Koirakin koettaa hämätä tällä tavalla. Kun se yrittää kovasti näyttää itseensä luottavalta suurelta johtajalta, se heittää hännän ja karvat pystyyn. Sen eleet yrittävät kaikin keinoin sanoa: väistäkää ja pelätkää minua, täällä on sitä itseluottamusta vaikka muille jakaa. Toiset koirat nauravat partoihinsa moiselle itseluottamukselle jota pitää rummuttaa.

En tiedä ajattelevatko koirat omalla kielellään kuten me ajattelemme omallamme. Miten eleillä ajatellaan?

Niiden ei tarvitse panna radiota päälle eikä kirjoitella lehtiin. Niiden puhe on eleitä, vain pieni osa puheesta tulee äänenä.

Kani ei voi osallistua koirien skaboihin.

Kissa ja koira osaavat leikkiä keskenään. Saalistajat leikkivät, saaliseläimet vähemmän.

Keskeyttävätkö ne toisen puhetulvan? Ainakaan ne eivät nouse korokkeelle luennoimaan toisilleen.

Ihmisten pitäisi tuijottaa keskustelukumppaniaan herkeämättä, mutta koirien ei pidä ruveta tuijottelemaan. Katse sanoo koirilla ihan samaa mitä ihmisilläkin: tuo on kiinnostunut minusta. Se voi merkitä vaaraa, siksi kaupungissa kulkijat eivät katso toistensa päälle. Vain tuttuja voi katsoa vapaammin.

Hampaita näkyvissä. Koirilla pitää olla selvät sanat mikä on leikkiä, mikä ei, sillä niillä on niin tehokkaat aseet aina mukana.

Tässä kuvasarjassa näkyy Vikun ja Nöösän luonne-eroja. Toinen häärää riippumatta ympäristön tapahtumista ja toinen istuu. Toinen touhuaa vaikka maailman tappiin asti, ja toinen istuu.

Nöösä ja Hippi senkun häärää.

Vikku on siirtynyt istumaan toiseen paikkaan.

Hippi hyppelee ja Nöösä haistelee.

Vikku katselee ja nuolaisee huuliaan.

Pupu ja Nöösä leikkii. Eri leikkiä.

Istun tässä, koska muuta en voi.

Vikku liikkuu!

Nyt Nöösäkin huomioi muutakin. Keskittyminen omiin leikkeihin herpaantuu hetkeksi.

On melko haastava harrastuskoira tämä Vikku. Toimintakyky menee nollille kun tapahtuu hiukankin muutosta, joka hämmentää. Takana näkyvät peitot oli se muutos tässä tapauksessa.

Tokokokeilla ei ole pitkä historia. Merkit koirien pidon osaamattomuudesta alkoivat ilmetä voimakkaasti 60 – 70 lukujen vaihteessa, kun koirakanta kasvoi nopeasti. Esitys tottelevaisuuskokeista Kennelliitolle tuli tuohon aikaan. Lajin virallistaminen tapahtui äkkiä. Virallinen koetoiminta alkoi 1969.

Tottelevaisuuskokeet suunniteltiin vain seurakoiraroduille, koska ajateltiin, että käyttökoirarotujen omat lajit vastasivat näitä rotuja harrastavien ihmisten tarpeita. Tottelevaisuutta katsottiin vaadittavan lähinnä vain palvelus- ja kanakoirilta. Aluksi tokokokeissa toimittiin ruotsalaisilla säännöillä. Samanaikaisesti tokojaostossa laadittiin omaa sääntösovellutusta.

Vuosien jälkeen tuli tarve muuttaa kokeiden sääntöjä. Kun toimeen tartuttiin, niin muutettiinkin niitä oikein kunnolla. Pahimmillaan ohjaajat ehtivät opetella jopa kolmet säännöt.

Silloinen I luokka muistutti paljon nykyistä alokasluokkaa. I luokassa oli mahdollisuus valita joko seisominen tai nouto. Nykyään vain on jätetty valinnanmahdollisuus pois ja otettu suoritukseksi seisominen. Nouto kun ei kuulu välttämättä kotikoiran taitoihin. Lisäksi mukaan otettiin hampaiden näyttö ja yleisvaikutelma. Alokasluokan liikesarja pyrittiin kehittämään sellaiseksi, että sen osaaminen luontuisi kaikilta koirilta. Nyt tiedämme, että alokasluokka ei luonnistu läheskään jokaiselta, eikä sitä läpäisemättömän tarvitse edes olla metsästyskoira.

Alkuaikojen II luokassa oli liike nimeltä ”vapaavalintainen”, joka toi esille jos jonkinlaista sirkustemppua.

1970-luvun lopussa kiellettiin voittajaluokan liikkeissä suullinen ja käsikäsky samanaikaisesti. Tämä ei ollut ainoa täsmennys voittajaluokan vaikeuttamiseksi. Voittajaluokassa oli ryömimisliike, joka oli lainattu palveluskoirapuolelta.

Vuonna 1974 tulivat säännöt, joissa siirryttiin nimityksiin alokas-, avoin- ja voittajaluokka. 1988 tuli uutena erikoisvoittajaluokka. 1991 tottelevaisuusvalion arvon alkoi saada vain erikoisvoittaja-luokan ykkösillä.

Makupalojen antaminen kehässä kiellettiin niinkin myöhään kuin toukokuussa 1992.

1996 kilpailuoikeuden saivat myös sekarotuiset ja rekisteröimättömät, tunnistusmerkityt koirat omissa luokissaan. 1.6.1997 tehtiin taas uudistus. Erikoisvoittajaluokkaan tuli ohjattu nouto takaisin, joka oli sieltä poistettu 1992. Evluokassa ei enää anneta arvosanaa kokonaisvaikutelmasta ja muutamien liikkeiden kertoimet ovat muuttuneet.

Vuonna 1996 tottelevaisuusvalioita valmistui vain 30, kun taas käyttövalioita tuli 454 ja muotovalioita 2165. Koko tottelevaisuuskokeiden olemassaolon aikana TVA tittelin on saavuttanut 455 koiraa 71 rodusta. Tilastotieto on 90-luvun puolivälistä. Yritteliäisyyttä kyllä ei tokon osalta puutu. Vuonna 1996 kirjattiin yli seitsemäntuhatta koesuoritusta.

Hippi miettii mitä tämän puupalikan kanssa tekisi.

Olen kulkenut tokokisoissa 90-luvulla. Usein se ykkönen on jäänyt saamatta. Tämä tietenkään ei ole minun vika, varusteet tekevät usein tepposiaan ja ympäristö on vinossa. Sitä on sattunut kaikenmoista miksi voitto on jäänyt saavuttamatta.

Tammikuun kilpailu oli todella vaikea. Koiran säädöt eivät olleet ihan kohdallaan ja taistelin yliohjautumista vastaan. Koira oli päässyt ylikuntoon. Sitä paitsi kisan voittaja pääsi lähtemään paalupaikalta.

Helmikuulla liukastuin kriittisellä hetkellä, kun minun piti huutaa koira ruudusta luokse. Se ei tullut ensimmäisellä kutsulla, koska ihmetteli outoa nytkähdystäni. Koska tavallisesti ohjaan sitä hyvin korrektisti, se jäi ihmeissään ruutuun katsomaan mikä tämä uusi liike on. Se osaa millintarkasti kaikki ulkoa ja tällainen ikävä välikohtaus saa sen tietenkin suunniltaan. Koira on sentään vain koira.

Maaliskuun kisassa tekniikka petti. Metallinoutokapula pongahti asvaltilla aivan sivuun, eikä koirani löytänyt sitä. Minun täytyi sanoa sille toinenkin käsky. Koska koira on oppinut hakemaan noutoesineet suoraan edestä, sen on hyvin vaikea ymmärtää, että sellainen voisi löytyä jostakin etuvasemmalta.

Huhtikuulla menetin sadasosia, koska luoksetulossa koiran tulolinjalla oli vesilätäkkö, jonka se joutui kiertämään.

Ja ilmavirtaukset koiran ympärillä olivat ensimmäisessä kaarteessa kovin suuret. Se ajautui metrin sivuun seuraamisessa koska tuulenpuuska tarttui siihen. Sääolosuhteet pitäisi saada kaikille tasapuolisiksi.

Kesäkisassa katsojan lippis lähti lentoon, kun kauko-ohjasin koiraani. Se vilkaisi juuri ratkaisevalla hetkellä lippistä, jolloin koira nousi maasta seisomaan astumalla pari askelta eteenpäin. Luuli kai lippalakin olevan pallo, jolla sitä on motivoitu. Se on harmittavaa, kun kehän ympärillä tapahtuu jotakin odottamatonta.

Tokokokeet on muuten saatu hyvin yhtenäistettyä. Liikkeet pyritään saamaan kaikille juuri samalla tavalla suoritettaviksi. Mutta sitten katsoja pilaa suorituksen! Tähän pitää saada jokin sääntö, ettei tällaista enää tapahdu.

Heinäkuun kisassa hyppyteline oli väärin asetettu. Aurinko paistoi suoraan koiran silmiin ja se arvioi etäisyyden väärin, joten se kolautti takavarpaansa telineeseen. Kaksi pistettä meni siitä.

Elokuulla koirallani oli juoksu. Voitot jäivät toisille, koska en osallistunut.

Syyskuulla pienellä koirallani ei kerta kaikkiaan riittänyt puhtia lähteä ohittamaan toisten imusta. Kisaan osallistui omaa koiraani viisi kertaa suurempia. Se oli todella epätasa-arvoista.

Lokakuun kisassa koirani otti jostakin syystä kleptomanialähdön tunnistamisnoudossa.

Marras- ja joulukuulla ei pidetty kisoja, joten silloin me emme voineet voittaa.

Jos tuloksia ei lasketa me ollaan tosi hyviä.

Kuten tuosta pakinasta huomasit selityksiä kyllä voi kehitellä miksi tällä kertaa ei onnistunutkaan. Jos katsoo peiliin, ehkä ei tarvitse niin paljon selitellä. Niin tai näin, joskus voittaa ja joskus häviää. Useimmiten häviää. Kukaan ei aina ja kaiken aikaa ole paras.

Yllä: Hippi osaa paikallamakuun loistavasti.

Alla: Kania koulutetaan menemään määrätylle paikalle naksun avulla. Kantolaukkuun menemisestä on jokapäiväistä hyötyä kesällä, kun ulkotarhalta tuodaan sisään.

Jos noudettava esine olisi pallo, jokainen koira osaisi noutaa. Mutta puukapula tai peräti metallinen ei ole jokakoiran unelma.

 Oleellinen osa tokoa on leikkipalkka.

Tokokisoissa palkitaan myös ihmiset. Yleensä pokaalein, mutta Sulvan tokokisoissa sai ostaa aiheenmukaisia leivoksia.