Siellä se puputtaa heinää häkissään. Minä puputan pöydässäni leipää. Syöminen tai oikeammin puputtaminen on elämää. Lukea ja ottaa pala leipää tai jäätelöä, johon lisätä luumuhilloa. Puputtaisi pullaa, mutta ei anna sitä itsensä tehdä. Tykkäisi leivoksista, mutta tykkääminen on tyhmyyttä. Ei saa elää tykkäämisestä toiseen. Jos tykkää vain pullaa tänään ja niitä tänäitä on kymmeniä vuosia, tykkäämisen seuraus on sairaus. Kun syö mitä on tarve, on terve. Mitähän kani söisi, jos saisi valita? Söisikö yhtä epätervettä kuin ihminen?

 

Siellä se syö ja makailee. Minä myös tässä matolla.  Siellä se jaloittelee. Minä myös illemmalla, lenkillä.

Olemme samanlaisia. Pallukka muoto ja lyhyt pyrstö, ei laulun ääntä. Käy ruokapaikalla tiheään.  Siellä se häkissään haluaa seuraa. Minä myös.  Pienet ympyrät molemmilla. Aika tavalla samanlaisia olemme me.

Asetan verkon olohuoneen ja viherhuoneen väliseen aukkoon ja avaan Hipin häkin oven. Löydämme seuraa. Seuran ei tarvitse olla välttämättä lajitoveri. Mieleni mielestä usein on helpompi/ hauskempi/ ajatuksia herättävämpi olla erilajisen kanssa.

Siellä se miettii ja minä tässä pöydän ääressä. Mitähän se miettii? Millä tavalla miettii? Olen tuhannen kertaa ajatellut: Ollapa päivä koirana, niin ymmärtäisin paljon enemmän.  Koira on niin paljon erilainen kuin minä.

Nyt lisäksi saan ajatella kuinka erilainen on kani. Sekä minuun että koiraan nähden.

Kanilla on erilainen ajatusmaailma ja erilaiset aistit kuin minulla. Sen silmillä nähdään ehkä vaaroja, korvilla kuullaan paljon enemmän kuin minun. Maistaako kani suolaisen, makean ja karvaan? Se syö päivästä toiseen raakaa kasvia, heinää ja juo vettä. Mihin minä muuten tarvitsen liivatejauhetta? Miksi kani ei tarvitse? Eilen laskin marketissa, että ruuan maustamiseen on hyllyssä 28 erilaista maustetta. Kanin ruokaa ei juuri maustella.

Aika tavalla erilaisia olemme me.

Mitä nämä esineet sanovat kanille? Se on varmaan, että eri asioita kuin minulle.