Hippi tapasi kirjan ensimmäistä kertaa elämässään. Avasin sen sille valmiiksi.

 

Silti se heti tiesi alkaa selata sitä.

 

Näin sivu kääntyy.

 

Mutta kirjallisuus ei jaksanut kauaa kiinnostaa. Ehkä oli liian alkeisjuttuja tässä teoksessa. Pitää lainata sille kanikertomuksia.

 

Annoin sille lelun, ja sehän kiinnosti oitis.

 

Hippi tarttui tähän tottunein ottein.

 

Noin, nyt se on nurin. Vain hetken huvi se oli ja tarvittiin lisää uusia tavaroita.

 

Mitähän se puuhaa nyt?

 

Jassoo, nyt lennätetään traktoria.

 

Noin Zetrorilla leikitään.

 

Mitä minä sille seuraavaksi keksin? Palikkatornin.

 

Sekin piti saada kumoon. Kani oli hämmästyneen näköinen, kun tämä esine käyttäytyi eri tavalla kuin aikaisemmat. Se meni pirin pärin eikä siitä saanut otetta hampailla.

 

Paljon muutakin Hippi puuhaili eilen, mutta niistä seuraavalla kerralla.