Aamu meillä alkaa kuudelta. Aamupalaksi annan ohi mennessäni omenanlohkon, kun riennän omiin touhuihin. Kirjoitan aamupäivän kunnes on aika nousta jaloittelemaan koneelta ja päästän kaninkin jaloittelemaan.
Verkot tällään neljän metrin oviaukkoon, paikallistan kissan ja suljen sen huoneen oven missä kissa nukkuu. Koirat saavat olla siinä verkon toisella puolella katsomassa loikkivaa otusta.
Pitkä verkko oviaukkoon on tarvittu. Sellainen löytyi Suupohjan koirakerhon parakilta. Kaksi agilityn keppiohjuri-verkkoa ja kani sai aidan. Pitää hommata ennen kesää oma verkko tähän, ja kiikuttaa ohjurit takaisin.


Kun nostan kanin vapauteen, tunnustelen sen kauttaaltaan. Onko takkuja tai muuta asiaankuulumatonta ja samalla se saa käsittelyä. Siivoan häkin, mikä on helppo homma kun ei ole purua, vaan matto ja kangasta + vessanurkka.
Usein se hyppää häkkiin ja taas pian takaisin huoneeseen. Luen samassa tilassa päivän lehden, mutta tänään ompelin. Hippi oli villinä tämänpäiväisen irtotunnin aikana, eka kertaa. Se teki puolivoltteja ilmassa. Ei niin kuin uimahyppääjät, vaan vaakatasovoltteja eli muutti suuntaansa 90 astetta ilmassa. Koira ei pysty ihan samaan, vaikka agilityssä näkee, että esteen päällä koira osaa lennossa muuttaa laskeutumissuuntaa.


Yleensä annostelen siemenseosta kuppiin huoneen lattialle, että kani paremmin viihtyisi häkistä ulkona, mutta tänä aamuna naksuttelin sille näkkileivän voimin. Ehdollistan sitä nyt naksuun ja sitten katson osaanko opettaa naksulla muutakin eläinlajia kuin koiraa.
Tunnin verran pupu on irti, sitten alkaa väsyttää ja se itse menee häkkiinsä, juo ja käy makuulle.
Päivät pitkät se näkee asumuksestaan mitä koirat hääräilevät ja mitä olohuoneessa tapahtuu. Näkee sen häkistään keittiöönkin asti.


Illalla Hippi saa porkkanan. Häkissä sillä on tyhjä kauranryynilaatikko, jota se nakkelee. Petiä se myllää. Etupäässä pupu syö ja tarkkailee häkin ulkopuolista elämää. Makuuasentokin on suosittu. Eipä sitä häkissä paljon tekemistä ole.

Eräänä aamuna Hippi kaatoi koriste-esineen. Se ei loikkinut pakoon, vaan alkoi tutkia mikä siihen ilmestyi.

Usein se pysähtyy istumaan ja miettii seuraavaa siirtoaan.